perjantai 21. maaliskuuta 2014

Musiikki ja ruoka


Englannista on tullut hyvin paljon kuuluisia yhtyeitä ja artisteja. Englantilainen musiikki on nykyäänkin hyvin kuunneltua. Tässä esimerkkejä iso-britannialaisista yhtyeistä/laulajista/artisteista.



The Beatles oli vuonna 1960 perustettu ja vuonna 1970 hajonnut brittiläinen rock-yhtye. Sen äänitteiden myynti on arvoiden mukaan ylittänyt miljardin kappaleen rajan, mikä on tehnyt siitä kaupallisesti menestykseikkämmän yhtyeen. Yhtyeeseen kuuluivat John Lennon, Paul McCartney, Ringo Starr ja George Harrison.



Hurts on englantilainen synthpopduo Manchesterista, Englannista, ja se koostuu laulaja Theo Hutchcraftista ja kosketinsoittaja-kitaristi Adam Andersonista. Musiikkityyli on elektropop. Hurts on esiintynyt Suomessa kahdeksan kertaa.









Rudimental on nelihenkinen vuonna 2010 perustettu drum and bass-yhtye Lontoosta.
Yhtyeen hittejä ovat esimerkiksi Feel The Love, Waiting All night ja Not Giving In.













One Direction on brittiläis-irlantilainen poikabändi, joka tuli kuuluisaksi sijoituttuaan Britannian X-Factorissa vuonna 2010 kolmannelle sijalle. Kilpailun jälkeen yhtye solmi levytyssopimuksen Simon Cowelin levy-yhtiön Syco Musicin kanssa ja ja myöhemmin Columbia Recordsin kanssa.





Bring Me The Horizon (BMTH) on vuonna 2004 perustettu  metalcore-yhtye Englannin Sheffieldistä. Yhtyeen nimi tulee elokuvan Pirates Of The Caribbean: Mustan Helmen Kirous viimeisestä, kapteeni Jack Sparrown lausumasta repliikistä: "Now... bring me that horizon."









                                                                       RUOKA

Englannin ruokakulttuurin tunnetuimpia ja oleellisimpia osia ovat englantilainen aamiainen, tee, pubit, fish&chips ja paahtopaisti.




Englantilaisen ruokakulttuurin tärkeä osa on aamiainen. Siihen kuuluu munia, pekonia, paahtoleipää ja teetä tai kahvia. Usein tarjoillaan myös valkoisia papuja tomaattikastikkeessa ja paistettua tomaattia ja herkkusientä.




Tee tuli englantiin 1600-luvun lopulla, ja se on noussut maan kansallisjuomaksi. Englantilaiset nauttivat teetä aamiaisesta iltaan, ja työpaikoilla on teetauko kello neljältä iltapäivällä. "Kello viiden tee" on lounaan ja päivällisen välillä tarjottava välipala, jolla tarjotaan kakkua, pikkuleipiä ja mansikkahilloa. ---->>




ALLA: Fish&Chips on uppopaistettua leivitettyä kalaa ja ranskalaisia perunoita. Fish&Chips-annoksia myydään nakkikioskia vastaavissa kojuissa paperipakkauksissa, tai ravintoloissa.





Lähteet: Wikipedia
              Google


torstai 20. maaliskuuta 2014

Miksi matkustaa Lontooseen?


Lontoon nähtävyydet ovat maailmankuuluja, ja niitä ovat esimerkiksi:




Buckinghamin palatsi
Yhdistyneen kuningaskunnan kuningasperheen virallinen asuinpaikka.
 
Tower Bridge
Thames-joen ylittävä läppäsilta Towerin linnoituksen yläpuolella.
Sen on suunnitellut Lontoon kaupunginarkkitehti Horace Jones.
Big Ben
Big Ben on lempinimi Lontoon parlamenttitalon kellotorniin asennetulle tasatunnit lyövälle kellolle.
Kellotorni, johon Big Ben on sijoitettu, on 96,3 metriä korkea ja sijaitsee Westminsterissä Thames-joen varrella.

 London EyeVuonna 1999 avattu maailmanpyörä,
joka on maailman kolmanneksi korkein
ja 135 metriä korkea.








<< Jamie Oliverin ravintola "Jamie's Italian" Lontoossa

Muukin ruoka ja ravintolat ovat todella hyviä.








....Ja vielä lisää syitä miksi kannattaa matkustaa Lontooseen...

Todella mukavia ja kohteliaita ihmisiä

Lontoo on melko lähellä Suomea, ja lentoaika
ei ole pitkä, n. 2h 50 min.

Muodista kiinnostuneille löytyy varmasti tekemistä,
sillä Lontoon kadut ovat täynnä vaateputiikkeja







Lähteet: http://startlivingyourbestlife.fitfashion.fi/2013/11/12/6-hyvaa-syyta-matkustaa-lontooseen/
Google verkko-ja kuvahaku
Wikipedia

Ympäristöongelmia ja tiheä asutus maassa


Maan viranomaiset aloittivat 1970 ja -80-luvuilla laajoja ympäristötoimenpiteitä, joiden ansiosta tilanne on hitaasti mutta varmasti kehittynyt parempaan suuntaan.
Isolla-Britannialla on erittäin pahoja ympäristöongelmia. Kaupunkien ilmanlaatu on erittäin huono ja teollisuuden päästöt saastuttavat juomavettä.
Merkittävimpiä ympäristöongelmia Isolle-Britannialle taloudellisesti ovat:
Happosade on sadetta, jonka pH on alle 5,6. Sadevesi on normaalistikin
hiukan hapanta (pH hieman alle 6)koska ilmakehän hiilidioksidi liukenee
sadeveteen ja muodostaa hiilihappoa. Itse happosade johtuu sadeveteen
liuenneista ilmansaasteista.


1. Kasvihuoneilmiö
2. Veden laatu
3. Jätehuolto
4. Happosateet
5. Raskasmetallit
6. Otsonikato


OTSONIKATO
Otsonikadolla tarkoitetaan stratosfäärissä eli Maan ilmakehän
yläosassa sijaitsevan otsonikerroksen ohenemista. Otsoni on
kolmesta happiatomista muodostunut molekyyli joka imee itseensä
      tehokkaasti Auringon lähettämää UV-säteilyä. Otsonikerroksen
       heikkeneminen kasvattaa maan pinnalle saapuvan UV-B-säteilyn  
 määrää, mikä voi olla tuhoisaa alhaisempaan säteilymäärään sopeutuneille
eliöille. Se voi aiheuttaa ihosyöpää ja muita vaurioita sekä vahingoittaa
kasveja ja planktoneita.
KUVASSA:
Etelämantereen yläpuolella havaittiin tavallista suurempi
otsoniaukko syyskuussa 2000.




                               


 
























kuva: Lassila & Tikanoja Oy --->

Teräs, elohopea, alumiini ja jalometallit ovat ympäristölle haitallisia raskasmetalleja.

Raskasmetali on lääketieteellinen yleisnimitys erilaisille ympäristölle ja terveydelle haitallisille metalleille. Osa raskasmetalleista muuttuu ympäristömyrkyiksi, kun ne joutuvat ihmisen takia elolliseen luontoon. Ne saattavat säilyä pitkään elollisen luonnon kierrossa.



Ison-Britannian tiheä asutus on keskittynyt isoimpiin kaupunkeihin, kuten Lontoo, Brighton, Manchester, Glasgow ja Edinburgh. Asutus on keskittynyt näille alueille/näihin kaupunkeihin, koska näillä alueilla teollisuus on suurta ja toimivaa. Mitä suurempaa on väestöntiheys, sitä enemmän käytetään joukkoliikennettä kuin henkilöautoa, ja kävelymatkat ovat lyhyet. Joukkoliikennetttä voidaan järjestää kattavasti ja palveluita tiheästi. Pienen väestötiheyden oloissa yhdyskuntatekniikan (mm. tiet, sähkö, vesi) rakentaminen ja ylläpito on kalliimpaa.


Lähteet: http://www.globalis.fi/Maat/Iso-Britannia 
 http://isobritannia2012ynk.blogspot.fi/                                                   
   http://opinnot.internetix.fi/fi/muikku2materiaalit/peruskoulu/ge/ge2/4_vaesto__kulttuuri_ja_elinkeinot/01?C:D=iDrL.iAto&m:selres=iDrL.iAto          http://www.garbagex.net/02_jatejakeet_hyotykaytto/01_03_hyotyjatteet.html
http://sedac.ciesin.columbia.edu/maps/client
Wikipedia
Google

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Ison-Britannian eli Englannin historiaa

Britannia oli alun alkaen roomalaisten nimitys Ison-Britannian saarelle. Julius Caesar teki kaksi sotaretkeä Britanniaan vuosina 55 eaa. ja 54 eaa. Toisella, noin 40 vuotta kestäneellä sotaretkellään, roomalaiset valtasivat nykyisen Englannin ja Walesin alueet, sekä osia eteläisestä Skotlannista.



   Kansainvaellusaikana germaanit syrjäyttivät valtaamiensa alueiden alkuperäisväestön ja alkoivat vähitellen sulautua yhteen anglosakseiksi. Anglosaksien yhdistyneestä alueesta, Anglimaasta (engl. Anglieland), on saattanut juontua nykyinen nimitys Englanti.



 
 
   Viikinkiajan katsotaan alkaneen Englannissa noin vuonna 793. Vähitellen viikingit alkoivat asettua Britteinsaarille ja 860-luvulle tultaessa he alkoivat valloittaa alueita Englannista.

Englannin sisällissota

   Englannin sisällisota käytiin vuosina 1642-1651. Sen seurauksena kuningas Kaarle I mestattiin ja Englannista julistettiin tasavalta ja siten Oliver Cromwellin hallitsemaksi lordiprotektoraatiksi. Pian Cromwellin kuoleman jälkeen Kaarle II nousi valtaistuimelle ja kuningasvalta palautui.


   lähteet (myös kuvat): wikipedia


keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Ilmasto ja kasvillisuus

 
 
 Manchester airport, UK:n ilmastodiagrammi (sade- ja lämpötila)

Britannian sää on yleisesti viileää tai lauhkeaa, pilvet ja sade ovat yleisiä, mutta poutajaksokin esiintyy kaikkina vuodenaikoina. Sumua esiintyy yleisesti varsinkin talvipuolella vuotta, ja lunta voi sataa missä vain, mutta alavilla mailla se harvoin pysyy muutamaa päivää pidempään. Iso-Britanniassa vallitsee meri-ilmasto.



Iso-britannian kartta
 
 Iso-Britannian kasvillisuusvyöhyke on lehtimetsä. Lehtimetsän tyypillisiä kasveja ovat kanervanummi, mäntymetsä ja lähes kadonneet lehtimetsät. Sisämaassa laidunnetaan suuria lammaslaumoja.

 




perjantai 7. maaliskuuta 2014

Perustietoa


                                                                                       Ison-Britannian lippu

Heippa kaikille! :)

Tässä vähän perustietoa Britanniasta:

-Euroopan suurin saari
-valtiomuoto: kuningaskunta
-Väestöä maailman saarista kolmanneksi eniten, Jaavan ja Honshun jälkeen
-Suurin kaupunki ja pääkaupunki Lontoo
-Väkiluku 62 753 000 ihmistä
-Pinta-ala 216 777 km²
-asukastiheys: 251 ihmistä neliökilometrillä
-Väestöryhmät:  intialaiset (660 000), puolalaiset (503 000), pakistanilaiset (433 000), irlantilaiset (408 000), saksalaiset (295 000), eteläafrikkalaiset (221 000) ja bangladeshilaiset (209 000). On arvioitu, että suomalaisia Britanniassa asuisi noin 20 000, joista suurin osa Lontoossa.
-merialue Atlantti
-Saariryhmä Britteinsaaret
-kielet: englanti, kymri, gaeli
-suurimmat uskontokunnat ovat kristinusko (59%), islam (5%), hindut, sikhit ja juutalaiset.


lähteet: wikipedia
             Suomen ulkoasiainministeriö, maantiedosto Iso-Britannia